THL SELVITTI
Erpo Pakkala, 2.2.2011, 13:18
Alkoholin kulutuksen kasvu ei ole lisännyt rattijuopumuksia
Alkoholipoliittiset muutokset ja alkoholin kulutuksen kasvu eivät ole vaikuttaneet rattijuopumuksen esiintyvyyteen.
THL:n selvityksen mukaan rattijuoppojen esiintyvyys, rattijuopon profiili ja veressä todettu alkoholimäärä eivät ole muuttuneet vuosien 1990–2008 välisenä aikana.
Uudellamaalla viidestäsadasta kuljettajasta edelleen yksi on rattijuoppo ja kolme on maistellut. Rattijuoppojen esiintyvyys on vaihdellut vain satunnaisesti, eikä siinä ole selkeää nousevaa tai laskevaa trendiä. Esiintyvyys oli pienemmillään 0,19 prosenttia vuonna 1999 ja suurimmillaan 0,28 prosenttia vuonna 2003. Törkeiden rattijuoppojen esiintyvyys on myös vaihdellut vain satunnaisesti 0,01–0,08 prosentin välillä.
Rattijuoppo ajaa useimmiten yksin
Tyypillinen rattijuoppo on 40–49-vuotias ajokortin omistava, vakituisessa työ- ja parisuhteessa oleva mies, joka ajaa promillen humalassa omistamallaan henkilöautolla, useimmiten yksin. Hän on ammattityöntekijä tai alempi toimihenkilö. Hän lähtee liikkeelle kotoaan tai on menossa kotiin.
Viidennes on menossa töihin ja reilu 10 prosenttia tulossa töistä. Ilman voimassa olevaa ajokorttia ajoi vain viisi ja puoli prosenttia. Miesten ikä- tai ammattiryhmässä ei ole tapahtunut merkitseviä muutoksia. Naisten osuus rattijuopoista vajaa yhdeksän prosenttia oli pysynyt samalla tasolla, kuten myös ammattikuljettajien osuus, joka oli yli yhdeksän prosenttia.
Ensikertalaisista, joista noin kymmenesosa syyllistyy törkeään rattijuopumukseen, puolet jää uudelleen kiinni rattijuopumuksesta. Uusijan riski oli yli kolminkertainen ensikertalaiseen verrattuna. Tutkimuksessa on arvioitu, että rattijuoppo voi ajaa noin 220 kertaa humalassa ennen kun jää kiinni.
Lauantai on piikkipäivä
Ratsioita pidettiin tiistaisin ja lauantaisin. Eniten rattijuoppoja oli lauantaiaamuisin, mutta korkeita alkoholipitoisuuksia todettiin myös arkisin, mikä on päihderiippuvuutta tukeva löydös.
Tutkimuksessa haastateltiin myös raittiita kuljettajia. Aineiston perusteella voitiin selvittää riskitekijöitä rattijuopumukselle. Niitä todettiin olevan sukupuoli, siviilisääty ja ajankohta. Miesten riski oli selvästi suurempi kuin naisten, lisäksi eronneella ja leskellä oli korkeampi riski verrattuna naimisissa oleviin.
THL:n, Helsingin yliopiston Hjelt-instituutin oikeuslääketieteen osaston ja Liikkuvan poliisin ratsiatutkimuksessa puhallutetaan vuosittain noin 20 000–30 000 kuljettajaa. Vuosina 1990–2008 rattijuoppojen lukumäärä oli 1 133 miestä ja 108 naista. Miehistä 107 oli ammattikuljettajia.
Bensan hinta on rajoittanut yksityisautoilua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti